*

Katrina Harjuhahto-Madetoja Elämä on tarina, jonka kirjoitamme matkan varrella kohtaamiemme ihmisten kanssa.

Kukkokiekuu, pariturva, yksinäisyys ja vanhusten vpk – mikä ei kuulu joukkoon

Ovikello soi. Naapurilla on hätä: ”Meidän asunnossa on ihan vieras ihminen. Voisitko tulla katsomaan.” Melkein jo arvaan, mistä on kyse. Mieli on siirtynyt ajassa taakse päin. Oma vaimo on ajatuksissa 40-vuotias, ei se vanha ihminen, joka nukkuu makuuhuoneessa. Saan naapurin rauhoitettua. Ja onneksi olin kotona.

Ikäihmiset, niin kuin me kaikki, tarvitsevat ihmiskontakteja. Jos sitä tuttua ja turvallista naapuria ei ole, niin etsivä vanhustyö on oiva tapa ehkäistä yksinäisyyttä ja tarjota kohtaamisia arkeen.

Asiakkaiden mukaan kotipalvelulla on liian vähän aikaa käytettävissä käyntiä kohden. Jos haluamme aidosti tukea ikääntyneiden kotona asumista, kotipalvelun henkilöstömäärään ja henkilöstön jaksamiseen on panostettava. Samalla on selvitettävä mahdollisuudet hyödyntää vapaaehtoistoimintaa ammattilaisten työn tukena sekä hakea uusia innovaatioita esimerkiksi kirjaamiskäytäntöihin, koska ne vievät paljon aikaa varsinaiselta asiakastyöltä.

Ihmiskontaktit voivat toteutua myös etäyhteyden avulla. Helsingissä joillakin alueilla jo 10 prosenttia kotikäynneistä hoidetaan virtuaalisesti. Pääsin seuraamaan näitä tilanteita aivan vierestä viime viikolla. Keskustelu asiakkaan kanssa sujui luontevasti ja kiireettömästi tabletin kautta. Henkilökunnan aikaa ei kulu matkoihin. Virtuaalipalvelu ei luonnollisesti sovi kaikille, mutta ikäihmiset ovat ottaneet sen odotettua paremmin vastaan. Eräskin asiakas oli todennut: ”Nää (virtuaalikäynnit) on kivempia, kun mun ei tartte siivota.” Etäyhteyden kautta voidaan esimerkiksi varmistaa, että lääkkeet on otettu ja vointi muutenkin hyvä.

Ikäihmisille tarvitaan myös erilaisia asumisratkaisuja. Koti ei aina ole vanhukselle paras paikka. Suurelle osalle se on, mutta erityisesti yksinäisillä vanhuksilla tilanne voi olla toinen. Jos sukua ei ole ja ystävät ovat kuolleet, eivät kotipalvelun 10-15 minuuttia kestävät käynnit muuta perusongelmaa: elämä voi tuntua turvattomalta, yksinäiseltä ja jopa pelottavalta. Meidän on luotava yhteisöllisiä - myös eri sukupolvia yhdistäviä - asumisratkaisuja sekä tarjottava vaihtoehtoina perhehoitoa ja kodinomaista laitosasumista. Omaishoito on tärkeää ja arvostettavaa työtä, mutta myös omaishoitajien jaksamisesta on pidettävä huoli. Kyse ei ole vain euroista vaan vertaistuen ja kuuntelevien korvien tarpeesta.

Palveluasumiseen tarvittaisiin Tukholman malliin pariturva. Vanhoja aviopareja ei saa erottaa toisistaan sillä varjolla, että toinen tarvitsee eritasoista apua ja tukea kuin toinen. Sellainen yhteiskunta ei ole inhimillinen, jossa tämä sallitaan vain eurojen perusteella. Olen nähnyt tästä sydäntä särkeviä esimerkkejä.

Turvallisuuden tunnetta voidaan vahvistaa ”Amerikan mallilla”. Kotona asuvan elintoimintoja voidaan monitoroida, ja jos havaitaan merkittäviä poikkeamia esimerkiksi verenpaineessa tai pulssissa, asiakasta voidaan lähestyä tai lähettää paikalle suoraan ensihoitoyksikkö. Oma mummoni olisi aikanaan arvostanut tällaista palvelua.

Myös pienillä arjen innovaatioilla on kysyntää. Eräässä vanhainkodissa ikääntynyt rouva oli masentunut eikä halunnut nousta aamuisin vuoteestaan. Henkilökunta sai selville, että hän oli ollut aikanaan kanatilan emäntä. Kekseliäs työntekijä meni yhtenä aamuna rouvan ovelle ja kajautti ”kukkokiekuu”. Siitä lähtien rouva nousi joka aamu reippaasti pystyyn ”kukonlaulun aikaan”.

Viime sunnuntaina Hakaniemen torilla eräs herrasmies kävi puolestaan tarjoamassa joukkoliikenteen osalta täysin toteuttamiskelpoista ajatusta. Hän totesi, että kymppi on jo iso raha pienituloiselle eläkeläiselle. Jos joukkoliikenteen matkoja ei voida tarjota ikäihmisille täysin ilmaiseksi, niin matkalippujen vaihtoajan pidentäminen kolmeen tuntiin mahdollistaisi heille liikkumisen harrastusten pariin. Näin ihmiset saataisiin liikkeelle ja pois neljän seinän sisältä, mikä edistäisi terveyttä ja hyvinvointia.

Ystäväni Heikki Korpinen, entinen Uuden Suomen toimittaja ja itsekin jo ikäihminen, on puolestaan tuonut esille kulttuurisen vanhustyön vaihtoehtoja. Vaasassa esittävän taiteen, musiikin ja muun kulttuurituotannon yhdistykset ja oppilaitokset voivat ottaa palvelutalon, vanhainkodin tai sairaalaosaston kummikohteekseen ja vierailla siellä säännöllisesti. Tampereella Taide kylässä -hanke pyrkii vähentämään yksinäisyyttä kohderyhmänä kotipalvelun asiakkaat, joilla ei ole vapaa-ajan toimintaa kodin ulkopuolella ja joille sosiaalisten verkostojen vahvistaminen on tärkeää. Automies on vapaaehtoinen kuljettaja, joka vie iäkkäitä maksutta virkistysretkille Tuusulassa, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Vantaalla, Helsingissä ja Hollolassa. Hyviä esimerkkejä riittää.

Vuosia sitten Itä-Lapin luentomatkallani yleisöstä tehtiin aloite ”vanhusten vapaapalokunnasta”. Tavoitteena ei ollut kouluttaa eläkeläisiä palomiehiksi, vaan luoda vapaaehtoisten verkosto, joka tulee apuun, kun naapurin mummo on toipumassa lonkkaleikkauksesta tai muuten tilapäisen avun tarpeessa. Mielestäni edelleen harkitsemisen arvoinen vaihtoehto niukkenevien resurssien Suomessa. Hyvä elämä ei muodostu siitä, että viranomainen on lähin omainen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Juuso Hämäläinen

Pääosalla vanhuksia on nuorempia sukulaisia. Heiltä odottaisi enemmän yhteydenpitoa suvun ja perheen vanhuksiin. Verovaroilla ylläpidetty tuki tulee olemaan riittämätön erityisesti tulevaisuudessa.

Hyvin monilla olisi halutessaan mahdollisuus ottaa vanhus asumaan lähelleen tai jopa kotiinsa. Perheet, joissa lapset lähteneet kotoa ja talossa 150-500m2 voisivat asuttaa vanhuksen tai kaksi ja saada hieman hyvitystä verovaroista.

En pitäisi paljon pyydettynä, jos perheiden nuoret osallistuisivat vanhusten hoitoon jo nuoresta. 14-15-vuotias voi mainiosti pitää seuraa vanhukselle ja oppia asioita menneisyydestä, joita ei koulussa osaa 30v opettajakaan kertoa.

Suomessa on suuri ongelma ihmisten elo omissa kuplissaan. Jonkin ikäluokan, tuloluokan tai muun kuplan.

Käyttäjän KatrinaHarjuhahto-Madetoja kuva

Helsingissä on paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole lähisukulaisia tai elossa olevia ystäviä. Usein ongelmana on myös välimatka eli vanhukset ja sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea. Nuorena kävimme omia vanhuksiamme tapaamassa Oulun seudulla ja Keski-Suomessa 1-4 kertaa kuussa. Tässä iässä en varmasti enää jaksaisi ajaa niin pitkiä matkoja noin usein ja hoitaa samanaikaisesti vaativaa työtä ja kotia. Onneksi jaksoin silloin, sillä sain juuri tuota mainitsemaasi oppia menneisyydestä ja koin unohtumattomia hetkiä.

Ikäihmisten perhehoito, johon blogissakin viittaan, on onneksi lisääntymässä. Se on erinomainen ja inhimillinen hoitomuoto, ja siinä perhe saa yhteiskunnalta korvauksen tarjoamastaan hoivasta. Valitettavasti noita isoja asuntoja löytyy vähenevässä määrin pääkaupunkiseudulta.

Kannatan lämpimästi omasta kuplasta ulos astumista. Silloin voi kokea jotain ainutlaatuista :)

Käyttäjän RaimoVeikkoTapaniPartanen kuva
Raimo Partanen

Toimin päivittäin 86 vuotiaan sisareni avustajana kuljettanut autolla kauppoihin, lääkäriin jne.missä hän liikkuu rollator illa urheasti.
Näen paljon rollattori vanhuksia ja toivoisin heille riittävästi taxi kuljetuksia jotta selviäisi arjesta paremmin. Moni tarvitsisi arjen sujumiseen alustavan kaverin. Helsinki Missio tekee siinä arvokasta työtä vapaaehtoisten avulla.

Katrina ymmärtää hyvin vanhus huollon tarpeita!

Käyttäjän RaimoVeikkoTapaniPartanen kuva
Raimo Partanen

Toimin päivittäin 86 vuotiaan sisareni avustajana ja kuljettanut autolla kauppoihin, lääkäriin jne.missä hän liikkuu rollatorilla urheasti.
Näen paljon rollattori vanhuksia ja toivoisin heille riittävästi taxi kuljetuksia jotta selviäisi arjesta paremmin. Moni tarvitsisi arjen sujumiseen avustavan kaverin. Helsinki Missio tekee siinä arvokasta työtä vapaaehtoisten avulla.

Katrina ymmärtää hyvin vanhus huollon tarpeita!

Toimituksen poiminnat